Kaikki suurimmat kauhut on sun toiveittes peilikuvat

Kesä oli ja meni. Paljon tuli tehtyä, nähtyä ja koettua, ja syksykin edennyt jo pitkälle. Oon virallisesti ehkä maailman huonoin blogin pitäjä :D Asiaa olisi mutta ei aikaa kirjoittaa niistä blogiin. Nyt vielä vähemmän kun aloitin opiskelut tän kotiäitiyden ohella. Kun on päättänyt ja itselleen luvannut että koiran treenaamisesta ei luisteta niin karsitaan sitten jostain muusta :) Sitä paitsi tuo treenaaminen toimii itselle pitkälti henkireikänä niin ei siitä haluakaan luistaa.

Jymy joskus heinäkuussa. Voi miten paljon se
on miehistynyt jo tuostakin :)

Jos tässä nyt kuitenkin pikakelaus meidän kesään. Jymyn lonkat ja kyynärät tuli Kennelliitossakin lausuttua A/A ja 0/0, jee! Selästä saatiinkin sitten kuvanneiden lääkäreiden mielipiteestä poikkeava lausunto, LTV3 vaikka siellä on ylimääräinen siisti lannenikama, Itse odotin lausuntoa LTV4, ja siksi pyysinkin tähän lisäselvitystä. Lausujan mielestä nikama on tosiaankin ylimääräinen, mutta kuvassa on havaittavissa hieman epäsymmetrisyyttä, joten siksi lausunto LTV3. Noh, omalla paljaalla silmällä tuota epäsymmetrisyyttä en näe, eikä näe moni muukaan kuvia katsonut, ja Jymy ei selkää mitenkään oireile joten se lienee pääasia.

Kesällä treenattiin paljon, ja syksyllä ollaan jatkettu samalla tiellä. Yleensä treenataan n. 2-3 krt viikossa, vähän riippuen siitä millaisilla fiiliksillä ollaan. Yritetään säilyttää hyvä fiilis treenaamisen suhteen eikä tehdä siitä pakkopullaa. Ton koiran intoa ja kestävyyttä jaksan ihmetellä joka kerta, aina se tekee yhtä innokkaasti. Ollaan löydetty oikeanlainen palkka, patukka, ja Jymy on hienosti oppinut että saa sen aina treenin päätteeksi. Oon yrittänyt vaihdella treenin kestoa ja tehnyt niistä mahdollisimman ennakoimattomia koska Jymyllä on ainakin seuraamisessa vähän tapana keulia kun se tavoittelee palkkaa niin innokkaasti. Tästä oonkin saanut palautetta että se on iso virhe, mutta kasvattajan kanssa taas tästä juttelin ja ollaan samoilla linjoilla tässä: se on vielä innokkuutta joka poistuu ajan kanssa. Oonkin huomannut että mitä pidempikestoista seuraaminen on, sitä tarkempaa ja tasaisempaa suoritusta Jymy tekee.

Pk- juttujen lisäksi ollaan salaa treenailtu toko ALO- liikkeitä ja haavena onkin päästä kokeilemaan alokasluokkaa jossain vaiheessa. Suurin ongelma Jymyn kanssa on häiriön sieto, se on vilkas ja sen vuoksi häiriötä täytyy työstää tosi paljon. Varsinkin nyt kun hormoonit hyrrää niin pienen pojan on kauhean vaikea keskittyä kun nenään tulee liian paljon hyviä hajuja. Jos joskus näyttää siltä että korvat on jääneet kotiin niin ollaankin työstetty vaan yhdessäoloa kentällä. Se on tepsinyt, nyt noita tilanteita tulee jo paljon harvemmin. Häiriötä pitää kuitenkin treenata vielä PAAALJON.

Kesällä tehtiin myös kivoja reissuja, pääsin pitkästä aikaa katsomaan molempia rodun erkkareita paikan päälle. Jymykin kävi näyttelyssä, ei tosin erkkarissa vaan ryhmänäyttelyssä. Ei jäänyt paljoa kerrottavaa, tiukalta tuomarilta H ihan keskentekoiselle junnupojalle ja käsky antaa kasvaa rauhassa kotona :D Se on nyt tehnyt turkkia tosi kivasti ja varsinkin pää on kehittynyt edukseen, täytyy katsella jos alkuvuodesta osuisi joku sopiva näyttely mihin mentäisiin. 

Kesäkuussa vastoinkäymisiä mutta kaikkea kivaakin

Niinpä niin, taas kerran. Taas kerran Sannin kohdalla. Alkaa usko loppua siihen, että tuon kanssa enää  koskaan pääsisi pk- puolella kilpailemaan. Jo kolmas kesä peräkkäin, joka meinaa mennä sivuten sairastumisen vuoksi. Harmittaa niin pirusti, kun on nähnyt miten valtava määrä töitä tuon koiran eteen on tehty.

Huhtikuulla Sanni alkoi meidän mielestä käyttäytyä oudosti. Se oli haluton, jopa pelokas, ei halunnut liikkua ja tottiksessa se lopetti hyppäämisen ja noutamisen. Muutos käytöksessä tapahtui hetkessä. Käytiin hierojalla, ei löytynyt erikoisempia jumeja. Siinä sitten samalla alkoi ihmetyttää aina vaan jatkuva karvanlähtö joka ei osoittanut mitään merkkejä loppumisesta. Varasin Sannille ajan lääkäriin. Otettiin verikokeita, joissa maksan ALT-arvo viitearvojen yläpuolella ja tulehdussoluarvo viitearvojen alapuolella. Lisäksi hemoglobiini oli matala. Tutkittiin myös kilppari, ja ne arvot olivat ihan normaalit. Varattiin Sannille aika Univet Kouvola eläinsairaalaan sisätauteihin erikoistuneelle lääkärille. Tällä välillä alkoikin sitten Sannin liikunnassa olla jo muutoksia, se alkoi raahata takajalkojaan ja kompastella etujalkojaan.

Kouvolassa sitten ottivatkin Sannin tilanteen tutkiakseen. Pyöriteltiin useampia vaihtoehtoja. Päädyttiin, että poistetaan hammaskivi sen poissulkemiseksi että joku hammas olisikin lohjennut ja aiheuttanut tulehduksen jonka vuoksi Sanni oireilee. Lisäksi päätettiin että kontroilloidaan maksa- ja munuaisarvot, laaja verenkuva ja otetaan Snap 4DX- punkkitesti. Hampaista ei löytynyt vikaa, mutta helpotus oli suuri kun tuo punkkitesti paljasti syyn Sannin oireisiin. Sanni oli sairastunut punkista tarttuneeseen, anaplasma-bakteerin aiheuttamaan anaplasmoosiin. Tähän on onneksi olemassa lääkehoito. Sannin oireet olivat sairaudelle oikein tyypillisiä. Ensi viikolla ajellaan uudestaan Kouvolaan ja kontrolloidaan tilanne. Tuntuu hyvältä tietää että Sanni on hyvässä hoidossa :) Sanni on jo nyt, viikon lääkehoidon jälkeen vähän paremmassa kunnossa.

Sanni kesällä 2012 jälkihommissa. Tästä tuo koira tykkää, ja on siinä vielä hyväkin :)

Samana kesänä treenailtiin hyppynoutoa patukalla

Jotain mukavaakin mahtuu meidän kesäkuuhun. Tällä viikolla meillä oli vieraina Jymyn Halti-veli omistajansa Ilonan kanssa. Poikien kasvattaja oli järjestänyt meille kimppakuvauksen Univet Lahteen Juha Pärnäselle. Kuvat on nyt Kennelliitossa lausuttavana, katsotaan mitä sieltä saadaan tulokseksi :) Puhtailta kuitenkin näyttivät niin lonkat kuin kyynärätkin, selässä Jymyllä on 8 lannenikamaa. Tästä pohdintaa on tulossa myöhemmin kesän aikana tänne blogiinkin.

Veljeksillä oli keskenään tosi kivaa, ne tulivat tosi hienosti juttuun keskenään. Yhtään kukkoilua tai elvistelyä ei ollut kummankaan osalta, niillä oli perusajatuksena se että toinen on kiva kaveri. Halti osoittautui olevan kovin samanlainen kuin Jymy, se solahti tähän meidän lapsiperhearkeen niin mutkattomasti että voisi luulla sen olevan jatkuvasti lasten kanssa tekemisissä. Niin hyväpäisiä nämä meidän pojat että ilolla niitä katsoo <3 Kerettiin parin päivän aikana lenkkeilemään ja treenaamaankin yhdessä.

Jymyn seuraamiseen saatiin kasvattajalta hyvä vinkki lähteä työstämään sitä lelulla patoamisen kautta. Laitoin kasvattajalle pari videota Jymyn seuraamisesta, ja hänen mukaansa Jymyn seuraaminen oli teknisesti hyvää mutta ei riittävän intensiivistä. Lelulla palkkaamalla seuraaminen onkin tiivistynyt eikä Jymy einää hae seuraamisen paikkaa niin paljoa. Takapään käyttöön pitää kiinnittää huomiota. Seuraavaksi otetaan työn alle nouto, tai lähinnä noudon palautus. Työtä riittää, mutta aikaahan meillä on :)

Näyttelyhommia ja hommia näyttelyissä

Näyttelyt on semmoinen koiraharrastuksen laji joihin mulla on todella ristiriitainen suhde. Toisaalta rakastan sitä tunnelmaa, toinen toistaan hienompia koiria, kilpailua, tuttujen tapaamista... mutta kuinka hitossa saisin itsestäni irti sen että omien koirien näyttelyttäminen olisi yhtä kivaa kuin niissä käyminen ilman koiraa?

Eilen illalla käytiin oman yhdistyksemme, KnowHau ry:n porukoiden kanssa treenailemassa näyttelyjuttuja. Treenasin itse Jymyä ja sitten molemmat siskoni. Täytyy sanoa, että voi että kuinka kivan näköinen tuosta pienestä miehestä onkaan kasvanut! Se on ihan pienessä hetkessä äijittynyt kovasti, vaikka ihan kakarahan se on vieläkin. Ja kuinka kauniisti se liikkuukaan, nyt kun on oppinut pistämään ne jalkansa oikein päin sinne mahan alle :D Olisi suorastaan sääli jos se jäisi näyttelyiden osalta vain tähän kotiin pyörimään, pakko se on jonnekin ilmoittaa.

Viime vuoden lokakuussa osallistuttiin Juha Kareksen handler- kurssille Sannin ja Jymyn kanssa. Kares puhui meille paljon pennun valinnasta, ja siitä millaisesta pennusta tulee näyttelytähti. Hän puhui myös siitä että "sen oikean" tunnistaa kyllä sieltä pentulaatikosta. Tämän allekirjoitan täysin, Jymyn(kin) kohdalla tiesin että se tulee meille - ja jos se ei tule niin ei tule kukaan. Lisäksi puhuttiin keskenkasvuisen koiran näyttelyttämisestä, tai oikeastaan siitä että se on ihan turhaa. Siksipä Jymyllekin olisi mielestäni hyvä katsoa näyttelyitä ennenkuin se siirtyy nuorten luokkaan ja jättää se sitten kasvamaan aikuisemmaksi.

Mutta mikä sitten tekee koirasta näyttelymenestyjän? Oikeanlainen, rodunomainen rakenne tietenkin on ensiarvoisen tärkeää. Se luo raamit liikkumiselle ja kehässä olemiselle. Hyvälaatuinen ja oikein hoidettu turkki, siisti trimmaus niillä roduilla joita trimmataan ovat tietenkin myös asioita joita ei voi jättää huomiotta. Mutta minulle niissä koirissa, jotka näyttelystä toiseen menestyvät on sitä jotain, karismaa ja halua olla kehässä, työskennellä sielläkin yhdessä ihmisen kanssa. Kutsukaa naiiviksi, mutta näin ajattelen. Siksipä ajattelinkin lähestyä näyttelyitäkin sitä kautta että meillä on Jymyn kanssa kivaa. Se ei tarkoita riekkumista ja kohkaamista, vaan sitä että me ollaan yhdessä siellä kehässä. Ei tehdä siitä niin tiukkapipoista. Katsotaan mihin tämä meidät kantaa.

Pitkästä aikaa...

Pitkästä aikaa linjoilla. Tai linjoillahan tulee oltua päivän aikana reilustikin, mutta blogi painuu helposti unohduksiin kun ensin selviää päivittäin lasten ja koirien hoitamisesta, treenaamisesta, ruuan laitosta ja kaikesta muusta joka meidän arkea rytmittää. Elämää kahden lapsen ja kahden koiran ehdoilla.

Jymyn kanssa ollaan treenattu ja onnistuttukin jossain. Se tekee teknisesti jo ihan hyvää seuraamista, nyt vaan pitäisi saada viettiä ylemmäs. Saatiin tähän kasvattajalta hyviä vinkkejä ja ollaan niitä nyt tämän viikkoa testattu, vaikuttaisi toimivan. Tehdään siis Jymyn kanssa lelulle patoamista ja voi pojat että se palkkaantuukin lelusta hyvin! :) Iloisella mielellä eteenpäin, niin luulen että siitä tulee hyvä. Omaan käskyttämiseen pitää kiinnittää huomiota, liian voimakas sivu- käsky laskee selvästi viettiä. Tämä(kin) havainto tuli hyviltä treenikavereilta. Intoa tuolla pienellä koiranpojalla on vaikka muille jakaa, älliä ei vielä niinkään :D

Viime viikonloppuna saatiin tutustua Jymyn Raisa-äitiin ja omistajaansa Sariannaan ja Halti-veljeen sekä omistajaansa Ilonaan. Tosi mukavaa porukkaa, juttu luisti ja hauskaa oli! Oltiin siis katsomassa collieiden rotumestaruustokoa Imatralla. Jymyn kyllä tunnistaa sukuunsa tulleeksi, paljon on veljeksissä samaa vaikka erinäköisiäkin ovat. Jymy on ainakin toistaiseksi Haltia vahvempi ja isompi, mutta kivan näköisiä poikia molemmat :) Raisan olinkin nähnyt silloin kasvattajan luona kun käytiin pentuja katsomassa, yhtä ihana se oli nyt kuin silloinkin. Raisa työskentelee omasta mielestäni hyvällä vietillä ja sen tekeminen on tosi kivaa katsottavaa.

Sanninkin kanssa on treenattu, moni asia on mennyt eteenpäin mutta monessa on myös otettu takapakkia. Tämä kesä näyttää kilpaileeko Sanni koskaan palveluskoirakokeessa. Jos sille ei tälle kesälle saada kilpailua alle, niin ensi vuonna jo 7- vuotias on vanha aloittamaan kisauransa. Aika näyttää...

Kesälle on luvassa kaikenlaista kivaa, raportoidaan niistä jutuista sitten kun on niiden aika. Näyttelyitä ainakin molemmille, Sannille ensisijaisesti mutta on tuo Jymykin niin kivan näköinen että pitää se jossain pyöräyttää ennenkuin se saa jäädä odottamaan aikuistumista.

(Kuvat Sini Kaartinen, huhtikuun treenailuja)

Hani 301002-250814

Hani (Roxier's Blue Honey) päästettiin nukkumaan ikuista unta viikko sitten maanantaina. Kappaleen matkaa se sai taivaltaa minun mukana, kokea omien pentujen syntymän, uusien pentujen tulon laumaan, keskustan vilinän kerrostaloasunnossa ja vielä viimeisinä vuosinaan maaseudun rauhan omalla pihalla. Lauman viisain on nyt poissa. Kauniita unia rakas Hani, ikävä on iso ♡

Vastoinkäymisiä ja uusia tuulia

Aloitetaan niillä uusilla tuulilla... nimittäin meidän perheeseen muutti muutaman vuoden etsimisen ja harkinnan seurauksena Jymy, Irokon Keep It Rial. Pentu joka vaikuttaa täyttäneen kaikki toiveet siitä mitä pennulta halusinkin. Jymyn hankintaa edelsi perusteellinen taustatietojen hankinta, sukulaiskoiriin tutustuminen ja pohdinta siitä, millaisen pennun haluamme.

Jymy on äärimmäisen avoin ja sosiaalinen pentu, kulkee mukana jokapaikassa yhtä vaivattomasti, on todella ahne, saalisviettiä löytyy ja erityisesti tykkään siitä, että haastavan/pelottavan tilanteen vastaantullessa se ratkaisee useimmiten itse. Mitään se ei suuremmin pakittele, vaan pelottaviakin asioita se menee pienen harkinnan jälkeen itse katsomaan. Muutamia treenejäkin ollaan jo tehty, tottiksessa se tarjoaa itse koko ajan tekemistä ja jäljestyskin näyttäisi olevan mieluisaa :) Ihana, ihana pentu, kaikkea sitä mitä toivoinkin sen olevan ♥

Jymy valikoitui pennuista paitsi ulkomuodoltaan myös luonteeltaan ja se olikin pennuista se, jota kasvattajakin oli meille kaavaillut. Hyvin hän tiesi, mitä oltiin hakemassa. Ainut mutka matkassa oli kun Jymy kävi silmätarkastuksessa 6vkoa vanhana, ja sen toisessa silmässä todettiin coloboma. Puhuin useampaan kertaan kasvattajan kanssa, puhuin peilanneen eläinlääkärin kanssa, mietin asiaa, ja yritin myös saada tuntumaa siihen, miltä jonkun muun urospennun ottaminen kyseisestä yhdistelmästä tuntuisi - sitäkin mahdollisuutta kun kasvattaja minulle tarjosi. Mutta meille Jymy oli liian hyvä pentu, että sen olisi voinut päästää käsistään, se oli oikeastaan ensimmäinen meille tulleista pennuista joka oli tuntunut jo ensitapaamisella ihan omalta. Siksi vaakakuppi kallistui kuitenkin Jymyn valintaan.

Mutkiakin on ollut matkassa, jälleen kerran loukkaantumisten muodossa. Sanni loukkasi itseään joku aika sitten, joka siirsi koesuunnitelmia taas hieman eteenpäin. Ct-kuvatkin on jalasta ja selästä otettu, niissä ei onneksi paljastunut lihasvammoja vakavampaa. Fysioterapiaa, hierontaa ja venyttelyä, niillä päästään jo pitkälle ja toivotaan Sannin kuntoutuvan koekuntoon vielä täksi kaudeksi. Sanni on edistynyt tosi kivasti, olisi sääli heittää se edistyminen hukkaan. 

Pohdintaa noudosta...

Sannillehan tosiaan tehtiin ohjaajavaihdos viime syksynä, ja nyt alkaa näyttää siltä että ohjaajavaihdos tuottaa tulosta. Ensimmäiset pari kuukautta meni ihmetellessä niin koiralla kuin ohjaajallakin, mutta hiljalleen yhteinen sävel on löytynyt ja toivon sen tuovan tulosta vielä ensi vuoden aikana. Suurin kompastuskivi Sannin koulutuksessa on ollut nouto, joka on ollut koiralle todella haasteellinen. Pentuvaiheessa tehtyjen virheiden velkaa maksetaan edelleen... Nyt olen muutamana päivänä saanut seurata, kuinka koira joka vielä vuosi sitten ei suostunut ottamaan noutokapulaa suuhun, luovuttaa kapulan täysin oikeassa asennossa suoraan käteen. Helppoa tietä ei tähän pisteeseen olla päästy, mutta päästinpä kuitenkin :)

Sannin kanssa noutoa alettiin rakentamaan uudelleen juurikin tuolloin vuosi sitten hieman takaperoisesti, opetettiin ensin kapulan pitäminen, sitten kapula suussa liikkuminen, sitten edes jonnekin omistaja lähelle tuominen ja lopulta vaadittiin oikeanlainen luovutus. Uskokaa pois, kaikki muut keinot oli tähän mennessä käytetty. Lisäksi noutoa vahvistettiin esineruututyöskentelyllä, joka Sannilla oli kuitenkin jollain tapaa toiminut alusta asti. Mikä ihme siinä on, että minkä tahansa muun esineen voi noutaa muttei noutokapulaa?? Tässä noudon opetuksen lomassa selvisi sellainenkin asia, että Sanni kestää kuin kestääkin pakotteita, kunhan se on ensin oikeassa tunnetilassa ja asiat vaaditaan siltä oikealla tavalla.

Toinen kummastuttanut asia on se, miten koira voi toimia niin täysin eri tavoin kahdella eri ohjaajalla. Sanni on alusta asti ollut minun koira, minulle se hankittiin ja minun siitä piti saada harrastuskaveri itselleni. Koulutinkin Sannin BH-kokeeseen saakka, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna treenaaminen Sannin kanssa oli yhtä pään seinään hakkaamista. Kyse ei missään tapauksessa ole koiran huonoudesta, vaan meidän kahden luonteiden yhteensattumattomuudesta. Näin ainakin itse ajattelen. Kun Pihla ilmoitti tulostaan reilu vuosi sitten, alettiin tarkemmin pohtia vaihtoehtoja Sannin suhteen. Kun se kuitenkin täyttää ensi tammikuussa jo viisi, ei haluttu heittää enää yhtään vuotta hukkaan. Ja kun sitten asiasta keskusteltiin vahempien ja viisampien kanssa ja asiaa tässä kotona makusteltiin, tultiin siihen tulokseen että Sanni oli koko ajan tässä kotioloissa toiminut miehen kanssa paremmin - liekö syyt sitten heidän yhteisessä juoksuharrastuksessa vai jossain muualla, mutta kuitenkin. Ja näin sitten vaihtui ohjaaja, päätös jota ei ole tarvinnut katua päivääkään.

Mutta kyllä on kuulkaa ollut vaikeaa antaa oma koira toisen käsiin. Minun pieni kultamurunen, jota olin työstänyt useamman vuoden, olikin nyt jonkun toisen käsissä ja minulla ei ollut enää mitään sananvaltaa sen kouluttamiseen. Perhesovun säilyttämiseksi olkoon asia näin jatkossakin ;) Silti sormet syyhyyä päästä kouluttamaan ja jatkuvasti on kielenpäällä joku ohje, jota kannattaisi kokeilla. Mutta antaa heidän kulkea omaa tietään. Paras palkinto itselle on se, että koira nauttii ja sen ominaisuudet pääsevät nyt oikeanlaisella koulutuksella oikeuksiinsa <3