Sannillehan tosiaan tehtiin ohjaajavaihdos viime syksynä, ja nyt alkaa näyttää siltä että ohjaajavaihdos tuottaa tulosta. Ensimmäiset pari kuukautta meni ihmetellessä niin koiralla kuin ohjaajallakin, mutta hiljalleen yhteinen sävel on löytynyt ja toivon sen tuovan tulosta vielä ensi vuoden aikana. Suurin kompastuskivi Sannin koulutuksessa on ollut nouto, joka on ollut koiralle todella haasteellinen. Pentuvaiheessa tehtyjen virheiden velkaa maksetaan edelleen... Nyt olen muutamana päivänä saanut seurata, kuinka koira joka vielä vuosi sitten ei suostunut ottamaan noutokapulaa suuhun, luovuttaa kapulan täysin oikeassa asennossa suoraan käteen. Helppoa tietä ei tähän pisteeseen olla päästy, mutta päästinpä kuitenkin :)
Sannin kanssa noutoa alettiin rakentamaan uudelleen juurikin tuolloin vuosi sitten hieman takaperoisesti, opetettiin ensin kapulan pitäminen, sitten kapula suussa liikkuminen, sitten edes jonnekin omistaja lähelle tuominen ja lopulta vaadittiin oikeanlainen luovutus. Uskokaa pois, kaikki muut keinot oli tähän mennessä käytetty. Lisäksi noutoa vahvistettiin esineruututyöskentelyllä, joka Sannilla oli kuitenkin jollain tapaa toiminut alusta asti. Mikä ihme siinä on, että minkä tahansa muun esineen voi noutaa muttei noutokapulaa?? Tässä noudon opetuksen lomassa selvisi sellainenkin asia, että Sanni kestää kuin kestääkin pakotteita, kunhan se on ensin oikeassa tunnetilassa ja asiat vaaditaan siltä oikealla tavalla.
Toinen kummastuttanut asia on se, miten koira voi toimia niin täysin eri tavoin kahdella eri ohjaajalla. Sanni on alusta asti ollut minun koira, minulle se hankittiin ja minun siitä piti saada harrastuskaveri itselleni. Koulutinkin Sannin BH-kokeeseen saakka, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna treenaaminen Sannin kanssa oli yhtä pään seinään hakkaamista. Kyse ei missään tapauksessa ole koiran huonoudesta, vaan meidän kahden luonteiden yhteensattumattomuudesta. Näin ainakin itse ajattelen. Kun Pihla ilmoitti tulostaan reilu vuosi sitten, alettiin tarkemmin pohtia vaihtoehtoja Sannin suhteen. Kun se kuitenkin täyttää ensi tammikuussa jo viisi, ei haluttu heittää enää yhtään vuotta hukkaan. Ja kun sitten asiasta keskusteltiin vahempien ja viisampien kanssa ja asiaa tässä kotona makusteltiin, tultiin siihen tulokseen että Sanni oli koko ajan tässä kotioloissa toiminut miehen kanssa paremmin - liekö syyt sitten heidän yhteisessä juoksuharrastuksessa vai jossain muualla, mutta kuitenkin. Ja näin sitten vaihtui ohjaaja, päätös jota ei ole tarvinnut katua päivääkään.
Mutta kyllä on kuulkaa ollut vaikeaa antaa oma koira toisen käsiin. Minun pieni kultamurunen, jota olin työstänyt useamman vuoden, olikin nyt jonkun toisen käsissä ja minulla ei ollut enää mitään sananvaltaa sen kouluttamiseen. Perhesovun säilyttämiseksi olkoon asia näin jatkossakin ;) Silti sormet syyhyyä päästä kouluttamaan ja jatkuvasti on kielenpäällä joku ohje, jota kannattaisi kokeilla. Mutta antaa heidän kulkea omaa tietään. Paras palkinto itselle on se, että koira nauttii ja sen ominaisuudet pääsevät nyt oikeanlaisella koulutuksella oikeuksiinsa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti