Näyttelyhommia ja hommia näyttelyissä

Näyttelyt on semmoinen koiraharrastuksen laji joihin mulla on todella ristiriitainen suhde. Toisaalta rakastan sitä tunnelmaa, toinen toistaan hienompia koiria, kilpailua, tuttujen tapaamista... mutta kuinka hitossa saisin itsestäni irti sen että omien koirien näyttelyttäminen olisi yhtä kivaa kuin niissä käyminen ilman koiraa?

Eilen illalla käytiin oman yhdistyksemme, KnowHau ry:n porukoiden kanssa treenailemassa näyttelyjuttuja. Treenasin itse Jymyä ja sitten molemmat siskoni. Täytyy sanoa, että voi että kuinka kivan näköinen tuosta pienestä miehestä onkaan kasvanut! Se on ihan pienessä hetkessä äijittynyt kovasti, vaikka ihan kakarahan se on vieläkin. Ja kuinka kauniisti se liikkuukaan, nyt kun on oppinut pistämään ne jalkansa oikein päin sinne mahan alle :D Olisi suorastaan sääli jos se jäisi näyttelyiden osalta vain tähän kotiin pyörimään, pakko se on jonnekin ilmoittaa.

Viime vuoden lokakuussa osallistuttiin Juha Kareksen handler- kurssille Sannin ja Jymyn kanssa. Kares puhui meille paljon pennun valinnasta, ja siitä millaisesta pennusta tulee näyttelytähti. Hän puhui myös siitä että "sen oikean" tunnistaa kyllä sieltä pentulaatikosta. Tämän allekirjoitan täysin, Jymyn(kin) kohdalla tiesin että se tulee meille - ja jos se ei tule niin ei tule kukaan. Lisäksi puhuttiin keskenkasvuisen koiran näyttelyttämisestä, tai oikeastaan siitä että se on ihan turhaa. Siksipä Jymyllekin olisi mielestäni hyvä katsoa näyttelyitä ennenkuin se siirtyy nuorten luokkaan ja jättää se sitten kasvamaan aikuisemmaksi.

Mutta mikä sitten tekee koirasta näyttelymenestyjän? Oikeanlainen, rodunomainen rakenne tietenkin on ensiarvoisen tärkeää. Se luo raamit liikkumiselle ja kehässä olemiselle. Hyvälaatuinen ja oikein hoidettu turkki, siisti trimmaus niillä roduilla joita trimmataan ovat tietenkin myös asioita joita ei voi jättää huomiotta. Mutta minulle niissä koirissa, jotka näyttelystä toiseen menestyvät on sitä jotain, karismaa ja halua olla kehässä, työskennellä sielläkin yhdessä ihmisen kanssa. Kutsukaa naiiviksi, mutta näin ajattelen. Siksipä ajattelinkin lähestyä näyttelyitäkin sitä kautta että meillä on Jymyn kanssa kivaa. Se ei tarkoita riekkumista ja kohkaamista, vaan sitä että me ollaan yhdessä siellä kehässä. Ei tehdä siitä niin tiukkapipoista. Katsotaan mihin tämä meidät kantaa.

Pitkästä aikaa...

Pitkästä aikaa linjoilla. Tai linjoillahan tulee oltua päivän aikana reilustikin, mutta blogi painuu helposti unohduksiin kun ensin selviää päivittäin lasten ja koirien hoitamisesta, treenaamisesta, ruuan laitosta ja kaikesta muusta joka meidän arkea rytmittää. Elämää kahden lapsen ja kahden koiran ehdoilla.

Jymyn kanssa ollaan treenattu ja onnistuttukin jossain. Se tekee teknisesti jo ihan hyvää seuraamista, nyt vaan pitäisi saada viettiä ylemmäs. Saatiin tähän kasvattajalta hyviä vinkkejä ja ollaan niitä nyt tämän viikkoa testattu, vaikuttaisi toimivan. Tehdään siis Jymyn kanssa lelulle patoamista ja voi pojat että se palkkaantuukin lelusta hyvin! :) Iloisella mielellä eteenpäin, niin luulen että siitä tulee hyvä. Omaan käskyttämiseen pitää kiinnittää huomiota, liian voimakas sivu- käsky laskee selvästi viettiä. Tämä(kin) havainto tuli hyviltä treenikavereilta. Intoa tuolla pienellä koiranpojalla on vaikka muille jakaa, älliä ei vielä niinkään :D

Viime viikonloppuna saatiin tutustua Jymyn Raisa-äitiin ja omistajaansa Sariannaan ja Halti-veljeen sekä omistajaansa Ilonaan. Tosi mukavaa porukkaa, juttu luisti ja hauskaa oli! Oltiin siis katsomassa collieiden rotumestaruustokoa Imatralla. Jymyn kyllä tunnistaa sukuunsa tulleeksi, paljon on veljeksissä samaa vaikka erinäköisiäkin ovat. Jymy on ainakin toistaiseksi Haltia vahvempi ja isompi, mutta kivan näköisiä poikia molemmat :) Raisan olinkin nähnyt silloin kasvattajan luona kun käytiin pentuja katsomassa, yhtä ihana se oli nyt kuin silloinkin. Raisa työskentelee omasta mielestäni hyvällä vietillä ja sen tekeminen on tosi kivaa katsottavaa.

Sanninkin kanssa on treenattu, moni asia on mennyt eteenpäin mutta monessa on myös otettu takapakkia. Tämä kesä näyttää kilpaileeko Sanni koskaan palveluskoirakokeessa. Jos sille ei tälle kesälle saada kilpailua alle, niin ensi vuonna jo 7- vuotias on vanha aloittamaan kisauransa. Aika näyttää...

Kesälle on luvassa kaikenlaista kivaa, raportoidaan niistä jutuista sitten kun on niiden aika. Näyttelyitä ainakin molemmille, Sannille ensisijaisesti mutta on tuo Jymykin niin kivan näköinen että pitää se jossain pyöräyttää ennenkuin se saa jäädä odottamaan aikuistumista.

(Kuvat Sini Kaartinen, huhtikuun treenailuja)