Näyttelyhommia ja hommia näyttelyissä

Näyttelyt on semmoinen koiraharrastuksen laji joihin mulla on todella ristiriitainen suhde. Toisaalta rakastan sitä tunnelmaa, toinen toistaan hienompia koiria, kilpailua, tuttujen tapaamista... mutta kuinka hitossa saisin itsestäni irti sen että omien koirien näyttelyttäminen olisi yhtä kivaa kuin niissä käyminen ilman koiraa?

Eilen illalla käytiin oman yhdistyksemme, KnowHau ry:n porukoiden kanssa treenailemassa näyttelyjuttuja. Treenasin itse Jymyä ja sitten molemmat siskoni. Täytyy sanoa, että voi että kuinka kivan näköinen tuosta pienestä miehestä onkaan kasvanut! Se on ihan pienessä hetkessä äijittynyt kovasti, vaikka ihan kakarahan se on vieläkin. Ja kuinka kauniisti se liikkuukaan, nyt kun on oppinut pistämään ne jalkansa oikein päin sinne mahan alle :D Olisi suorastaan sääli jos se jäisi näyttelyiden osalta vain tähän kotiin pyörimään, pakko se on jonnekin ilmoittaa.

Viime vuoden lokakuussa osallistuttiin Juha Kareksen handler- kurssille Sannin ja Jymyn kanssa. Kares puhui meille paljon pennun valinnasta, ja siitä millaisesta pennusta tulee näyttelytähti. Hän puhui myös siitä että "sen oikean" tunnistaa kyllä sieltä pentulaatikosta. Tämän allekirjoitan täysin, Jymyn(kin) kohdalla tiesin että se tulee meille - ja jos se ei tule niin ei tule kukaan. Lisäksi puhuttiin keskenkasvuisen koiran näyttelyttämisestä, tai oikeastaan siitä että se on ihan turhaa. Siksipä Jymyllekin olisi mielestäni hyvä katsoa näyttelyitä ennenkuin se siirtyy nuorten luokkaan ja jättää se sitten kasvamaan aikuisemmaksi.

Mutta mikä sitten tekee koirasta näyttelymenestyjän? Oikeanlainen, rodunomainen rakenne tietenkin on ensiarvoisen tärkeää. Se luo raamit liikkumiselle ja kehässä olemiselle. Hyvälaatuinen ja oikein hoidettu turkki, siisti trimmaus niillä roduilla joita trimmataan ovat tietenkin myös asioita joita ei voi jättää huomiotta. Mutta minulle niissä koirissa, jotka näyttelystä toiseen menestyvät on sitä jotain, karismaa ja halua olla kehässä, työskennellä sielläkin yhdessä ihmisen kanssa. Kutsukaa naiiviksi, mutta näin ajattelen. Siksipä ajattelinkin lähestyä näyttelyitäkin sitä kautta että meillä on Jymyn kanssa kivaa. Se ei tarkoita riekkumista ja kohkaamista, vaan sitä että me ollaan yhdessä siellä kehässä. Ei tehdä siitä niin tiukkapipoista. Katsotaan mihin tämä meidät kantaa.

Pitkästä aikaa...

Pitkästä aikaa linjoilla. Tai linjoillahan tulee oltua päivän aikana reilustikin, mutta blogi painuu helposti unohduksiin kun ensin selviää päivittäin lasten ja koirien hoitamisesta, treenaamisesta, ruuan laitosta ja kaikesta muusta joka meidän arkea rytmittää. Elämää kahden lapsen ja kahden koiran ehdoilla.

Jymyn kanssa ollaan treenattu ja onnistuttukin jossain. Se tekee teknisesti jo ihan hyvää seuraamista, nyt vaan pitäisi saada viettiä ylemmäs. Saatiin tähän kasvattajalta hyviä vinkkejä ja ollaan niitä nyt tämän viikkoa testattu, vaikuttaisi toimivan. Tehdään siis Jymyn kanssa lelulle patoamista ja voi pojat että se palkkaantuukin lelusta hyvin! :) Iloisella mielellä eteenpäin, niin luulen että siitä tulee hyvä. Omaan käskyttämiseen pitää kiinnittää huomiota, liian voimakas sivu- käsky laskee selvästi viettiä. Tämä(kin) havainto tuli hyviltä treenikavereilta. Intoa tuolla pienellä koiranpojalla on vaikka muille jakaa, älliä ei vielä niinkään :D

Viime viikonloppuna saatiin tutustua Jymyn Raisa-äitiin ja omistajaansa Sariannaan ja Halti-veljeen sekä omistajaansa Ilonaan. Tosi mukavaa porukkaa, juttu luisti ja hauskaa oli! Oltiin siis katsomassa collieiden rotumestaruustokoa Imatralla. Jymyn kyllä tunnistaa sukuunsa tulleeksi, paljon on veljeksissä samaa vaikka erinäköisiäkin ovat. Jymy on ainakin toistaiseksi Haltia vahvempi ja isompi, mutta kivan näköisiä poikia molemmat :) Raisan olinkin nähnyt silloin kasvattajan luona kun käytiin pentuja katsomassa, yhtä ihana se oli nyt kuin silloinkin. Raisa työskentelee omasta mielestäni hyvällä vietillä ja sen tekeminen on tosi kivaa katsottavaa.

Sanninkin kanssa on treenattu, moni asia on mennyt eteenpäin mutta monessa on myös otettu takapakkia. Tämä kesä näyttää kilpaileeko Sanni koskaan palveluskoirakokeessa. Jos sille ei tälle kesälle saada kilpailua alle, niin ensi vuonna jo 7- vuotias on vanha aloittamaan kisauransa. Aika näyttää...

Kesälle on luvassa kaikenlaista kivaa, raportoidaan niistä jutuista sitten kun on niiden aika. Näyttelyitä ainakin molemmille, Sannille ensisijaisesti mutta on tuo Jymykin niin kivan näköinen että pitää se jossain pyöräyttää ennenkuin se saa jäädä odottamaan aikuistumista.

(Kuvat Sini Kaartinen, huhtikuun treenailuja)

Hani 301002-250814

Hani (Roxier's Blue Honey) päästettiin nukkumaan ikuista unta viikko sitten maanantaina. Kappaleen matkaa se sai taivaltaa minun mukana, kokea omien pentujen syntymän, uusien pentujen tulon laumaan, keskustan vilinän kerrostaloasunnossa ja vielä viimeisinä vuosinaan maaseudun rauhan omalla pihalla. Lauman viisain on nyt poissa. Kauniita unia rakas Hani, ikävä on iso ♡

Vastoinkäymisiä ja uusia tuulia

Aloitetaan niillä uusilla tuulilla... nimittäin meidän perheeseen muutti muutaman vuoden etsimisen ja harkinnan seurauksena Jymy, Irokon Keep It Rial. Pentu joka vaikuttaa täyttäneen kaikki toiveet siitä mitä pennulta halusinkin. Jymyn hankintaa edelsi perusteellinen taustatietojen hankinta, sukulaiskoiriin tutustuminen ja pohdinta siitä, millaisen pennun haluamme.

Jymy on äärimmäisen avoin ja sosiaalinen pentu, kulkee mukana jokapaikassa yhtä vaivattomasti, on todella ahne, saalisviettiä löytyy ja erityisesti tykkään siitä, että haastavan/pelottavan tilanteen vastaantullessa se ratkaisee useimmiten itse. Mitään se ei suuremmin pakittele, vaan pelottaviakin asioita se menee pienen harkinnan jälkeen itse katsomaan. Muutamia treenejäkin ollaan jo tehty, tottiksessa se tarjoaa itse koko ajan tekemistä ja jäljestyskin näyttäisi olevan mieluisaa :) Ihana, ihana pentu, kaikkea sitä mitä toivoinkin sen olevan ♥

Jymy valikoitui pennuista paitsi ulkomuodoltaan myös luonteeltaan ja se olikin pennuista se, jota kasvattajakin oli meille kaavaillut. Hyvin hän tiesi, mitä oltiin hakemassa. Ainut mutka matkassa oli kun Jymy kävi silmätarkastuksessa 6vkoa vanhana, ja sen toisessa silmässä todettiin coloboma. Puhuin useampaan kertaan kasvattajan kanssa, puhuin peilanneen eläinlääkärin kanssa, mietin asiaa, ja yritin myös saada tuntumaa siihen, miltä jonkun muun urospennun ottaminen kyseisestä yhdistelmästä tuntuisi - sitäkin mahdollisuutta kun kasvattaja minulle tarjosi. Mutta meille Jymy oli liian hyvä pentu, että sen olisi voinut päästää käsistään, se oli oikeastaan ensimmäinen meille tulleista pennuista joka oli tuntunut jo ensitapaamisella ihan omalta. Siksi vaakakuppi kallistui kuitenkin Jymyn valintaan.

Mutkiakin on ollut matkassa, jälleen kerran loukkaantumisten muodossa. Sanni loukkasi itseään joku aika sitten, joka siirsi koesuunnitelmia taas hieman eteenpäin. Ct-kuvatkin on jalasta ja selästä otettu, niissä ei onneksi paljastunut lihasvammoja vakavampaa. Fysioterapiaa, hierontaa ja venyttelyä, niillä päästään jo pitkälle ja toivotaan Sannin kuntoutuvan koekuntoon vielä täksi kaudeksi. Sanni on edistynyt tosi kivasti, olisi sääli heittää se edistyminen hukkaan. 

Pohdintaa noudosta...

Sannillehan tosiaan tehtiin ohjaajavaihdos viime syksynä, ja nyt alkaa näyttää siltä että ohjaajavaihdos tuottaa tulosta. Ensimmäiset pari kuukautta meni ihmetellessä niin koiralla kuin ohjaajallakin, mutta hiljalleen yhteinen sävel on löytynyt ja toivon sen tuovan tulosta vielä ensi vuoden aikana. Suurin kompastuskivi Sannin koulutuksessa on ollut nouto, joka on ollut koiralle todella haasteellinen. Pentuvaiheessa tehtyjen virheiden velkaa maksetaan edelleen... Nyt olen muutamana päivänä saanut seurata, kuinka koira joka vielä vuosi sitten ei suostunut ottamaan noutokapulaa suuhun, luovuttaa kapulan täysin oikeassa asennossa suoraan käteen. Helppoa tietä ei tähän pisteeseen olla päästy, mutta päästinpä kuitenkin :)

Sannin kanssa noutoa alettiin rakentamaan uudelleen juurikin tuolloin vuosi sitten hieman takaperoisesti, opetettiin ensin kapulan pitäminen, sitten kapula suussa liikkuminen, sitten edes jonnekin omistaja lähelle tuominen ja lopulta vaadittiin oikeanlainen luovutus. Uskokaa pois, kaikki muut keinot oli tähän mennessä käytetty. Lisäksi noutoa vahvistettiin esineruututyöskentelyllä, joka Sannilla oli kuitenkin jollain tapaa toiminut alusta asti. Mikä ihme siinä on, että minkä tahansa muun esineen voi noutaa muttei noutokapulaa?? Tässä noudon opetuksen lomassa selvisi sellainenkin asia, että Sanni kestää kuin kestääkin pakotteita, kunhan se on ensin oikeassa tunnetilassa ja asiat vaaditaan siltä oikealla tavalla.

Toinen kummastuttanut asia on se, miten koira voi toimia niin täysin eri tavoin kahdella eri ohjaajalla. Sanni on alusta asti ollut minun koira, minulle se hankittiin ja minun siitä piti saada harrastuskaveri itselleni. Koulutinkin Sannin BH-kokeeseen saakka, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna treenaaminen Sannin kanssa oli yhtä pään seinään hakkaamista. Kyse ei missään tapauksessa ole koiran huonoudesta, vaan meidän kahden luonteiden yhteensattumattomuudesta. Näin ainakin itse ajattelen. Kun Pihla ilmoitti tulostaan reilu vuosi sitten, alettiin tarkemmin pohtia vaihtoehtoja Sannin suhteen. Kun se kuitenkin täyttää ensi tammikuussa jo viisi, ei haluttu heittää enää yhtään vuotta hukkaan. Ja kun sitten asiasta keskusteltiin vahempien ja viisampien kanssa ja asiaa tässä kotona makusteltiin, tultiin siihen tulokseen että Sanni oli koko ajan tässä kotioloissa toiminut miehen kanssa paremmin - liekö syyt sitten heidän yhteisessä juoksuharrastuksessa vai jossain muualla, mutta kuitenkin. Ja näin sitten vaihtui ohjaaja, päätös jota ei ole tarvinnut katua päivääkään.

Mutta kyllä on kuulkaa ollut vaikeaa antaa oma koira toisen käsiin. Minun pieni kultamurunen, jota olin työstänyt useamman vuoden, olikin nyt jonkun toisen käsissä ja minulla ei ollut enää mitään sananvaltaa sen kouluttamiseen. Perhesovun säilyttämiseksi olkoon asia näin jatkossakin ;) Silti sormet syyhyyä päästä kouluttamaan ja jatkuvasti on kielenpäällä joku ohje, jota kannattaisi kokeilla. Mutta antaa heidän kulkea omaa tietään. Paras palkinto itselle on se, että koira nauttii ja sen ominaisuudet pääsevät nyt oikeanlaisella koulutuksella oikeuksiinsa <3

Uuteen alkuun...

Tästä se taas alkaa, tai ainakin yrittää, nimittäin blogin kirjoittaminen. Alunperin tää osoite oli tarkoitettu meidän rakennusprojektin seuraamiseen, mutta talon rakennus tuli, oli ja meni, ja nyt asutaan valmista taloa Usvarinteessä yhdessä pienen Pihla- tytön ja kahden pitkäkarvaisen collien kanssa. Blogi tulee pitämään sisällään ajatuksia koiran kanssa harrastamisesta, treenaamisesta ja vähän muustakin. 

Ylläolevassa kuvassa Sanni treenaamassa estenoutoa kesällä 2012. Sannin kanssa on suoritettu BH-koe keväällä 2012, jonka jälkeen on treenattu tavoitteellisesti pk-jälkeä. Sannille tehtiin ohjaajanvaihdos syksyllä 2012 kun todettiin sen sopivan paremmin minun mieheni näppeihin kuin minun. Kesällä 2013 oli tarkoitus jo käydä ensimmäisessä kokeessa, mutta Sanni oli mukana kolarissa kesäkuussa 2013, joka laittoi suunnitelmat uusiksi. Koiran annettiin toipua tällistä rauhassa eikä lähdetty rikkomaan sitä hätiköimällä kokeeseen. Ensi kesänä on taas uudet kujeet...